lauantai 21. kesäkuuta 2014

TEATRE-MUSEU DALI

"I want my museum to be like a single block, a labyrinth, a great surrealist object. It will be a totally theatrical museum. The people who come to see it will leave with the sensation of having had a theatrical dream." 
Salvador Dali

Yksi suurimmista syistä, miksi olen halunnut Barcelonaan on ollut Salvador Dalin teatterimuseo, Teatre-Museu Dali. Olen kuvitellut museon olevan Barcelonan alueella, mutta se sijaitseekin Salvador Dalin synnyinkaupungissa Figueresissa, reilun kahden tunnin lähijunamatkan päässä. Kävimme siskoni kanssa etukäteen Barcelona Sants rautatieaseman lippuautomaatista selvittämässä, että Figueresin junia menee noin puolen tunnin välein. Olimmekin seuraavana aamuna hyvissä ajoin asemalla ostamassa matkalippua, mutta vaikka lippuautomaatti näyttikin lukuisia junia, niin todellisuudessa R-junia menikin Figueresiin vain tunnin välein. Lopulta saavuimme museolle puolen päivän aikaan - juuri pahimpaan ryysikseen, mistä varoiteltiin matkaoppaissakin.

Ensimmäinen maamerkki, että olemme lähellä museota
Dalin aukiolla
Dali teatterimuseon sisäänkäynti

Museo toimii entisessä teatteritalossa ja se on Espanjan toiseksi suosituin museo. Museossa ei todellakaan tarvinnut olla yksin, vaan jouduin odottelemaan monesti tovin, että sain otettua valokuvia ilman että joku seisoisi edessä - tosin aina ei odottelukaan auttanut. Museon kiertäminen vei loppujen lopuksi pari tuntia, joten suosittelen menemään museoon mieluummin vaikka iltapäivästä, mitä puolilta päivin, säästääkseen hermoja ja saadakseen paremmin nauttia mestarin teoksista.

Mestari
Dalin omakuva
Picasson muotokuva

Entisen teatterin muutostyöt museoksi alkoivat vuonna 1961 ja kesti jopa vuoteen 1974 ennenkuin museo avasi ovensa. Museossa oli kolme kerrosta lukuisine huoneineen sekä näyttävä sisäpiha. Rakennusta kaikkine Dalin töineen voi parhaiten kuvata kokemukseksi. Vaikka perinteiset museot olisivat kuinka puuduttavia, niin Dali ei tuota ihailijoilleen pettymystä!

Rakastan Dalin lintuja!
Valokuvien ottaminen oli välillä toivotonta
Dalin tekemiä korttiluonnoksia ja lopullisia kortteja hänen ystävilleen
Taustalla "The Chair"
Myös käytävien varsilla riitti nähtävää

Museon ehkä mielenkiintoisin ja uskomattomin paikka oli kupolin alla oleva tila, missä on aikoinaan ollut vanhan teatterin lava. (Kupolin näet viimeisissä kuvissani.) Tilaa hallitsi valtava "labyrintti" teos ja myöskin maalaus, missä Dalin vaimon Galan alastonkuva muuntautuu kaukaa katsottuna Abraham Lincolnin kasvokuvaksi.





Valtavan "Palace of the wind" tilan yhteydessä oli Dalin studiohuone sekä makuuhuone. Saman niminen kattomaalaus oli mieletön ja tila oli yksi museon hienoimmista paikoista.

Dali omisti studiotilansa symbolisoimaan ikuista naisellisuutta
Jumalatar Fortuna
Valtava kattomaalaus "Palace of the wind"
"Persistence of Memory"
Makuuhuoneessa oli Napoleonin vanha sänky ja
kultainen gorillan luuranko

Aiemmin keväällä olin New Yorkissa Super Duper Alice Cooper dokumentin ensi-illassa, missä kerrottiin nuoren Vincent Furnierin ihailleen Salvador Dalia. Myöhemmin Salvador Dali halusi tehdä Vincentistä eli Alice Cooperista teoksen. Yhteistyöstä syntyi hologrammi "Alice Cooperin aivot", mikä oli videon muodossa esillä museossa. Lienee sanomattakin selvää, että Alice Cooper fanista oli tosi hienoa nähdä video ihailemani taiteilijan museossa!




Museon portaikoissa ja oviaukoissakin riitti nähtävää ja ihmeteltävää, mutta yksi ihmeellisimmistä ja samalla myös ruuhkaisimmista huoneista oli Mae West huone. Huoneessa noustiin portaiden ylle katsomaan Mae Westin kasvoja linssin läpi, jolloin kasvot muuttuvat olohuoneeksi.

2. ja 3. kerroksen portaikossakin riitti katseltavaa...
...ja erityisesti ihmeteltävää!
Mae Westin kolmiulotteiset kasvot
Linssin kautta katsottuna olohuone muuttuu kasvoiksi

Sisäpihalla oli pääosassa installaatio, joka koostuu mm. "sateisesta taksista", "The Great Estheristä", Michelangelon "orjasta" ja Galan veneestä. Teatterin seinillä olevat mannekiinit toivottavat museovieraat tervetulleiksi sisäpihalle.

Sisäpihan installaatio
Sateinen taksi
Mannekiinit toivottavat vieraat tervetulleiksi pihalle
Mannekiini sekä Olivier Bricen "Venus velata"

Teatterimuseon yhteydessä oli myös Dalin jalokivimuseo, jonne kuljettiin erillisen sisäänkäynnin kautta. Sisäänpääsy kuului teatterimuseon pääsymaksuun. Jalokivimuseo ei kovin paljon itseä kiinnostanut, mutta pitihän sekin tietenkin kiertää, kun vieressä oltiin.

"Space Elephant"
Hymy

Dali teatterimuseo oli näyttävä rakennus myös ulospäin. Meidän Dali -päivä loppui tähän, vaikka Cadaquesin kaupungin lähellä olisi ollut vielä kolmas museo; Casa-Museu Salvador Dali, talo, missä Dali vietti kesänsä 60 vuoden ajan aina kuolemaansa asti. Paikkaan olisi ollut parinkymmenen minuutin ajomatka, joten se jäi meiltä väliin. Joka tapauksessa Teatre-Museo Dali on merkittävin Dali museo ja henkilökohtaisesti tämä oli elämäni paras ja ikimuistoisin museokäynti. En usko, että koen enää mitään vastaavaa. Mestari lepää haudassaan, omassa teatterimuseossaan.




"And what is heaven? Where is it to be found? 'Heaven is to be found neither to the right nor to the left, heaven is to be found exactly in the centre of the bosom of the man who has faith!' At this moment I do not yet have faith, and I fear I shall die without heaven."
Salvador Dali, The Secret Life of Salvador Dali, 1942

R.I.P. Salvador Dali

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti